Vuoden 2018 Kuntoutusyritys kantaa huolta kuntoutujista

Suomen Kuntoutusyrittäjät ry on nimennyt Vuoden 2018 Kuntoutusyritykseksi Oulussa toimivan Oulunseudun Fysioterapia Oy:n. Jo 26 vuoden ajan yritystä luotsannut Sirpa Erho toteaa, ettei kuntoutusalalla ole koskaan aiemmin oltu tällaisessa tilanteessa. – Me pienyrittäjät emme tiedä, mihin meidän pitäisi taipua. Samaan aikaan kuntoutujien oikeutta kuntoutukseen leikataan ennennäkemättömällä tavalla. En silti pelkää, vaan uskon fysiopterapiaan ja haluan nostaa sen valtakunnallisesti siihen rooliin, joka sille vaikuttavana terveydenhuollon osana kuuluu, Sirpa Erho sanoo.

| Vuoden Kuntoutusyritys 14.9.2018


Sirpa Erho totesi kiitospuheessaan Kuntoutuysyrittäjä 2018 -tapahtuman iltatilaisuudessa, että palkinto merkitsee hänelle, yritykselle ja sen koko henkilökunnalle valtavasti juuti tässä ajassa.

– Muutin yrityksemme visiota kaksi kuukautta sitten. Se kuuluu näin: Haluan, että fysioterapian vaikuttavuus – meidän fysioterapeuttien osaaminen – nähdään valtakunnallisesti ja että se nostetaan sille kuuluvaan arvoon ja markkinaan.

Vuoden 2018 Kuntoutusyrittäjän visio pohjautuu 26 vuoden yrittäjänuran kokemuksiin ja uskoon siitä, että fysioterapiaa ja kuntoutusta tarvitaan vähintään yhtä kipeästi tulevaisuudessa. – Me pienyrittäjät taivumme melkein mille mutkalle tahansa, kunhan meille kerrotaan, mihin pitäisi taipua. Vastuuni yrittäjänä ja työnantajana on suuri, ja jos aika sitä vaatii, olen itse valmis muuttumaan – ja myös muuttamaan asioita.

Kolme vinkkiä kollegoilta

Sirpa Erho ei koskaan ollut suunnitellut ryhtyvänsä yrittäjäksi. Syvimmän laman aikaan vuonna 1992 hän joutui tilanteeseen, jossa työpaikka – yhden naisen toimipisteenä isompaan yritykseen kuuluva vastaanotto – oltiin sulkemassa kuuden päivän varoitusajalla.

– Minulla oli nuorena fysioterapeuttina huoli siitä, mitä kuntoutujille tapahtuu. Päätin ostaa yrityksen. , vaikka en tiennyt yrittämisestä mitään. Minulla oli tuo kuusi päivää aikaa ottaa se konkurssipesä haltuun ja selvittää, mitä se yrittäminen ylipäätänsä on.

Sirpa Erho kääntyi elinkeinoasiamiehen puoleen ja teki ranskalaisilla viivoilla luistan tarvittavista toimenpiteistä. Lisäksi hän pyysi vinkkejä toisilta yrittäjiltä. – Kaikilta tuli kolme samaa ja päätin noudattaa niit6ä. Vinkit kuuluivat, että hanki hyvä lakimies, hanki hyvä tilitoimisto – sitä olen vaihtanut jo kolmesti, sillä meidän on opittava vaatimaan!  Ja kolmas oli, että pidä lomasi.

Voittajayrityksen yrittäjä Sirpa Erhon unelmana on fysioterapian nostaminen siihen arvoon, joka sille kuuluu. – Meillä fysioterapeuteilla on tärkeä tehtävä madaltaa hoitoon tulon kynnystä ja tiedottaa ihmisille, että fysioterapia auttaa. Fysioterapeutti paneutuu oireiden syihin ja käyttää useita vaikuttavia menetelmiä asiakkaan kivun ja muiden oireiden helpottamiseksi sekä toimintakyvyn tukemiseksi.

Nyt palkittu yritys on kasvanut 26 vuoden aikana 5 toimipaikkaa ja 13 työntekijää työllistäväksi, monipuolisia, näyttöön perustuvia fysioterapiapalveluja tuottavaksi kuntoutusalan yritykseksi.

Kokenut yrittäjä on säilyttänyt “intohimonsa lajiin” ja kantaa – samoin kuin uransa alkuaikoina – suurta huolta ihmisten oikeudesta kuntoutukseen. Huoli on suuri, sillä maksajatahot ovat säästöjen nimissä vähentäneet asiakkaiden kuntoutusmääriä.

– Ensimmäistä kertaa koko yrityksemme historiassa on tapahtunut niin, että monioireisen, vaikeasti vammaisen lapsen kuntoutus lopetettiin sillä perusteella, ettei hänestä koskaan tule omatoimista. Fysioterapeuttina tiedän seuraukset, mm. nivelten jäykistymisen ja hengityksen vaikeutumisen. Omaisten huoli on valtava, Sirpa Erho sanoo.

Muutenkin eletään poikkeuksellista aikaa. Kuntoutusalan tulevaisuudennäkymät ovat erikoiset. Tuleeko sote vai ei? Miten käy kuntoutusalan pienyrittäjien ja ihmisten lähipalveluiden?

Oulunseudun Fysioterapia Oy:n katse on tulevaisuudessa. – Uskomme lujasti fysioterapiaan ja sen tarpeellisuuteen terveydenhuollon tärkeänä osana. Siksi haluamme kehittää yritystämme tulevinakin vuosina arvojemme pohjalta perheyrityksenä, Sirpa Erho sanoo.

Lue mediatiedote

 

  Kuntoutusyrittäjä 3/2018