10 joulukuun, 2021 |

Myyjän virhevastuuseen muutoksia tavarassa ja digipalveluissa

Lue kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedote täältä

Alla ote tiedotteesta:

Kuluttajansuojalain tavarankauppaa koskevia säännöksiä uudistetaan parhaillaan, sillä uusia EU-direktiivejä aletaan soveltaa vuoden 2022 alusta. Lukuisten muutosten lisäksi hallitus esittää lakiin myös uutta lukua digitaalisista sisällöistä ja -palveluista. Virhevastuun kestoaika perustuisi jatkossakin tuotteen odotettuun käyttöikään, eikä sitä olla rajaamassa esimerkiksi kahteen vuoteen. 

Lakiuudistuksessa myyjän virhevastuuaika pidettäisiin Suomessa nykyisellään, eli se määräytyisi tavaran oletetun käyttöiän perusteella ja rajautuisi viime kädessä yleisen vanhentumisajan perusteella.

Kuluttajan asema tavarankauppaa koskevissa virhetilanteissa on vahvistumassa uuden lain myötä. Jos tavarassa ilmenee virhe vuoden kuluessa sen vastaanottamisesta, virheen oletettaisiin olleen tavarassa jo ostettaessa, ellei esimerkiksi tavaran normaali kestoikä ole alle vuosi. Nykyisin tämä ns. olettama-aika on kuusi kuukautta. 12 kuukauden sääntöä ehdotetaan myös digitaalisille sisällöille ja digitaalisille palveluille.

Uuden lain myötä tavarankaupassa olisi aina annettava ostajalle takuutodistus pysyvällä tavalla, kirjallisesti tai sähköisesti. Nykyään takuutodistus on annettava kirjallisesti vain ostajan pyytäessä.

Käytetyn tavaran virheellisyyttä olisi arvioitava jatkossa samoin perustein kuin uuden tavaran virheellisyyttä. Nykyinen lainkohta, jonka mukaan tavaran voi myydä ”sellaisena kuin se on” poistuu kokonaan.