Vuorovaikutus kuntoutuksessa


03.10.2019

Kuntoutuskouluttajat
Nuijamiestentie 5 C
00400 Helsinki
Kartta sivun lopussa »

Vuorovaikutusta kehittämällä parempiin tuloksiin kuntoutuksessa

Kuntoutusprosessissa vuorovaikutus on suuressa roolissa. Usein ajattelemme sen kuitenkin itsestäänselvyytenä, emmekä kiinnitä siihen juurikaan huomiota. Asiakkaan kanssa keskusteleminen ulottuu koko terapiaprosessiin, aina haastattelusta ja kliinisestä tutkimisesta potilasohjauksen kautta hoitotoimenpiteisiin. Kaikissa näistä vuorovaikutus voi vaikuttaa suuresti siihen, mitä tietoa saamme asiakkaalta, saammeko viestimme perille asiakkaalle ja jopa hoitotoimenpiteiden tuloksellisuuteen. Vuorovaikutus on myös erittäin suuressa roolissa terapiasuhteen muodostamisessa, minäpystyvyyden tukemisessa, asiakkaan motivoinnissa sekä uskomusten ja elämäntapatekijöiden muuttamisessa. Nämä asiat korostuvat erityisesti pitkittyneestä kivusta kärsivän henkilön kuntoutuksessa. Sanoilla, joita käytämme, voi olla yllättävän suuri merkitys, niin hyvässä kuin pahassakin.

On havaittu, että taitavalla vuorovaikutuksella on positiivinen vaikutus hoitotyytyväisyyteen ja -tuloksiin. Vuorovaikutus on väline, jota voi tietoisesti harjoittaa. Yhtä lailla, kun hiomme eri manuaalisia tai harjoitteluterapiaan liittyviä taitoja, tulisi meidän kehittää aktiivisesti vuorovaikutustaitojamme ja osata soveltaa erilaisia toimintamalleja. Vuorovaikutusta ymmärtämällä opimme myös ymmärtämään paremmin eri terapiatoimenpiteiden toimintamekanismeja.

Tässä täydennyskoulutuksessa käymme läpi vuorovaikutukseen liittyvää teoriaa sekä tutkimusnäyttöä käytäntöön sovellettuna. Saat useita heti arjessasi sovellettavia työkaluja vuorovaikutuksen eri osa-alueille: terapiasuhteen muodostaminen, motivoiva haastattelu, motivointi itsehoitoon, validoiva kommunikaatio, kehon kieli, asiakkaan odotusten huomioiminen, ratkaisukeskeinen lähestymistapa, haitallisten uskomusten muuttaminen jne. Kurssi sisältää käytännön harjoittelua ja molemmat kouluttajat ovat paikalla koko kurssin ajan ohjaamassa.

Kouluttajien saamaa palautetta aiemmasta koulutuksesta:

”Koulutuksen ansiosta havaitsen paremmin omat ”maneerini” ja pystyn
korjaamaan niitä avoimempaan suuntaan. Hoksasin myös miten vahvasti
oletukseni vaikuttavat ulosantiini vuorovaikutus tilanteissa. Koen
vuorovaikutuksen entistä merkityksellisempänä työssäni.”

”Koin saavani uusia oivalluksia miten paljon vuorovaikutustilanteet
voivat vaikuttaa asiakkaaseen esim. vaikuttaa kipuun tms. Opin myös
uusia näkökulmia kuinka tarkkailen omaa vuorovaikutustani ja kuinka
välttää mm. invalidoivaa puhetta.”

”Kiitos! Tällaista koulutusta on tarvittu jo pitkään kuntoutusalan ammattilaisille.”

Kohderyhmä:
Kuntoutusalan ammattilaiset

Kouluttajat:
Riikka Holopainen, ft TtM, tohtorikoulutettava, Fysios Oy / Jyväskylän yliopisto ja Mikko Lausmaa ft OMT, OMT- kouluttaja, Oulun Mediterapia Oy / Oulun yliopisto

 

Koulutuksen laajuus: 0,5op sisältäen lähiopetuspäivän (7h) ja ennakkotehtävän

Lisätiedot:
Sähköpostitse info@kuntoutuskouluttajat.fi tai puhelimitse Riikka Östman p. 050 438 6862

Koulutuksen hinta:
Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n jäsenetuhinta 195 € + alv. 24 %
Normaalihinta 245 € + alv. 24 %.
Hinta sisältää koulutuksen, opiskelumateriaalin ja ohjelmassa mainitut tarjoilut.

Ilmoittautuminen:
Koulutuskohtainen ilmoittautumislinkki:
https://fysi.crmieportal.com/public/events/164560

Peruutusehdot:
Kuukautta ennen ensimmäistä koulutuspäivää peruutukset veloituksetta, sen jälkeisistä peruutuksista veloitamme 50 % koulutuksen kokonaishinnasta. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa maksutta.

 


Kartta latautuu...