Kuntoutusyrittäjät

Potilasvakuutus sisältyy nyt Kuntoutusyrittäjien jäsenyyteen

Potilasvakuutus on voimassa 1.4.2026 alkaen kaikille nykyisille jäsenille, jotka kuuluvat uudistuksen piiriin. Uusille jäsenille vakuutus astuu voimaan jäsenyyden alkamispäivästä.

1.4.2026
Maria Vesa
| viestinnän asiantuntija
Yritykset tuottavat kuntoutusta, josta hyötyy koko Suomi - Kuntoutusyrittäjät

Kuntoutusyrittäjät vahvistaa jäsenetujaan sisällyttämällä yritystoiminnalle lakisääteisen potilasvakuutuksen osana jäsenmaksua 1.4. alkaen. Uusi etu koskee kaikkia niitä jäseniä, joiden jäsenmaksu ei ylitä jäsenmaksukattoa (5000 €). Vakuutus tulee voimaan automaattisesti ilman erillisiä toimenpiteitä. Vakuutuksen tarjoaa Fennia.

Kuntoutusyrittäjien tehtävä on olla terapiayrittäjän oma aputoimisto. Palvelumme tekevät yrittäjän arjesta sujuvampaa, vähentävät hallinnollista työtä ja tuovat jäsenille konkreettista taloudellista hyötyä. Potilasvakuutuksen sisällyttäminen osaksi Kuntoutusyrittäjien jäsenmaksua vahvistaa jäsenyyden tuomaa arvoa.

Potilasvakuutuksen sisällyttäminen jäsenmaksuun tarkoittaa käytännössä sitä, että jäsenen ei tarvitse enää hankkia kyseistä vakuutusta erikseen. Monelle yrittäjälle tämä merkitsee myös suoraa vuosittaista säästöä. Jäsenten vakuuttamista on meiltä toivottu ja nyt voimme tähän toiveeseen vastata”, iloitsee Kuntoutusyrittäjien toiminnanjohtaja Anna Nurmi-Lehto.

Selkeyttä ja turvaa yrittäjän arkeen

Potilasvakuutus on pakollinen osa sosiaali- ja terveysalan yrittäjän riskienhallintaa. Kun vakuutus sisältyy jäsenyyteen, yrittäjä voi luottaa siihen, että yksi keskeinen velvoite on hoidettu keskitetysti ja varmasti.

Samalla Kuntoutusyrittäjät haluaa vahvistaa rooliaan paitsi edunvalvojana myös konkreettisten, rahanarvoisten hyötyjen tarjoajana.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että jäsenyyteen sisältyy nimenomaan potilasvakuutus. Esimerkiksi vastuuvakuutus, oikeusturvavakuutus tai Kelan ryhmätapaturmavakuutus eivät kuulu tähän kokonaisuuteen, joten jäsenen tulee huolehtia niiden voimassaolosta erikseen.

Näin vakuutus toimii käytännössä

Uusi etu astuu voimaan 1.4.2026 ja koskee kaikkia niitä jäseniä, joiden jäsenmaksu ei ylitä jäsenmaksukattoa (5000 €). Uusille jäsenille vakuutus astuu voimaan jäsenyyden alkamispäivästä.

Jäsenen ei tarvitse tehdä mitään vakuutuksen aktivoimiseksi. Tarvittaessa vakuutustodistuksen voi ladata Kuntoutusyrittäjien jäsensivuilta. Todistukseen merkitään yrityksen nimi sekä vakuutuksen voimassaoloaika, ja sitä voi käyttää esimerkiksi yhteistyökumppaneille tai tilaajille toimitettavana dokumenttina.

Uudistus ei koske jäseniä, joita koskee jäsenmaksukatto (5000 €).

Tukea myös poikkeustilanteissa

Mikäli yritystoiminnassa tapahtuu potilasvahinko, Kuntoutusyrittäjien jäsenet eivät jää tässäkään tapauksessa yksin. Potilasvahinkoa epäiltäessä jäsenet voivat halutessaan olla yhteydessä Kuntoutusyrittäjien juristi Juhani Saariseen, jolta saa tukea tilanteen selvittämiseen ja eteenpäin viemiseen.

Varhainen yhteydenotto auttaa sekä jäsentä että Kuntoutusyrittäjiä ennakoimaan mahdollisia seurauksia ja varmistamaan, että asia hoidetaan asianmukaisesti. Suosittelemme lämpimästi yhteydenottoa Juhaniin vahingon sattuessa!

Osa laajempaa kehitystä

Kuntoutusyrittäjien jäsenmäärä on ollut kasvussa, ja samalla odotukset jäsenyyden tarjoamasta hyödystä ovat kasvaneet. Potilasvakuutuksen sisällyttäminen jäsenmaksuun on osa tätä kehitystä – konkreettinen panostus siihen, että jäsenyys tuo aidosti lisäarvoa arkeen. Samanaikaisesti Kuntoutusyrittäjien jäsenmaksut eivät ole nousseet.

Uudistuksella halutaan myös vahvistaa alan yhteisöllisyyttä. Mitä enemmän jäseniä, sitä vahvempi kyky vaikuttaa, neuvotella ja rakentaa toimivia ratkaisuja koko kentälle.

Jos et ole vielä Kuntoutusyrittäjien jäsen, voit liittyä mukaan tästä!

Artikkelihakemisto aiheittain

Lisää ajankohtaista

© Suomen Kuntoutusyrittäjät ry. Kaikki oikeudet pidätetään.

Verkkosivusto
Pixelwork symbol
Pixelwork.