Kelan käytännöt osa-aikaisista terapeuteista muuttuvat 1.1.2023
Kela muuttaa terapeuttikäytäntöjään sopimuksen sanamuodon mukaisiksi 1.1.2023 alkaen
Kelan ei enää 1.1.2023 alkaen salli yhden kokoaikaisen terapeutin jakamista kahteen tai useampaan osa-aikaiseen terapeuttiin. Kaikki terapeutit on työajasta riippumatta hyväksytettävä Kelalla samalla tavalla. Kelan nyt päättyvän sopimuskauden hiljainen käytäntö asiasta siis poistuu. Kuntoutusyrittäjät oli asiasta joulukuussa 2022 Kelaan yhteydessä. Kuntoutusyrittäjien kysymys aiheesta alla, jonka lisäksi Kelan vastaus sen alla.
Yhden terapeutin jakaminen kahdeksi osa-aikaiseksi terapeutiksi on ollut Kelan käytäntö nykyisellä sopimuskaudella, mutta ei kuitenkaan virallisesti missään julkaistu linja. Tällaisten hiljaisten käytäntöjen jatkuminen sopimuskausien yli voi olla epävarmaa, kuten nyt on käynyt.
Kuntoutusyrittäjien kysymys
Kuntoutusyrittäjien jäseneltä saimme tiedon, että 1.1.2023 alkaen Kela ei enää hyväksy kokoaikaisen terapeutin jakamista kahdeksi osa-aikaiseksi terapeutiksi, vaan kaikki terapeutit ovat työajastaan riippumatta Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen sopimuksen terapeutteja.
Tämä osa-aikaisia terapeutteja koskevan käytännön muutos on tullut jäsenistölle yllätyksenä. Tiedotamme kyllä uudesta käytännöstä jäseniä, mutta pyydämme silti Kelaa harkitsemaan vielä vanhan käytännön jatkamista, sillä terapeuttien määriin liittyvät muutokset ovat erityisen haastavia, kun työntekijät siirtyvät syystä tai toisesta osa-aikaiseksi, ja heidän tilalleen ja/tai lisäksi täytyisi nimetä uusia terapeutteja, jotta sama asiakasmäärä voitaisiin jatkossakin hoitaa.
Syynä osa-aikaisuudelle on tyypillisesti työntekijän lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, mutta myös muita syitä on, kuten työmäärä keventäminen esimerkiksi sairauslomalta työhön palaamisen yhteydessä tai sairausloman ehkäisemiseksi. Vaikeimpia nämä tilanteet ovat työnantajille, joiden toiminta koostuu pääosin Kelan palveluiden tuottamisesta, eli jokaisen työntekijän rekrytointiin on käytännössä oltava Kelan suostumus.
Kelan vastaus
Kela ei estä osa-aikaista sopimusterapeuttia muuttumaan täysiaikaiseksi tai täysiaikaista sopimusterapeuttia muuttumaan osa-aikaiseksi.
Terapeuttimuutosten osalta terapeuttien kokonaislaatupisteiden (lisä- ja täydennyskoulutus ja työkokemus) tulee vaihdossa säilyä vähintään saman tasoisena. Palveluntuottajan ilmoittamien terapeuttien osa-aikaisuutta ei ole eritelty tarjousvaiheessa laatupisteytyksen osalta, joten kaikkiin sopimusterapeutteihin sovelletaan samoja pisteytysohjeita. Sopimuksen mukaisesti ”Palveluntuottaja sitoutuu ylläpitämään ja valvomaan palvelujen laatutasoa siten, että se säilyy koko sopimuskauden vähintään sopimuksen ja sen liitteiden (mukaan lukien palvelukuvaus sekä tarjous) mukaisena.”
Palveluntuottajan on ollut mahdollista arvioida tarjousvaiheessa sitä asiakasmäärää, johon palveluntuottaja sitoutuu, sen mukaan, millaiseksi palveluntuottaja on arvioinut käytettävissään olevan resurssin sopimuskauden aikana. Lisäksi Kelan vaade tarjotusta vähimmäisasiakasmäärästä terapeuttia kohden on ollut pieni (1 asiakas/1 terapeutti).
Jos palveluntuottajalle hakeutuu sopimuskauden aikana arvioitua enemmän asiakkaita, palveluntuottajan on mahdollista lisätä terapeutteja sopimukselle.
Terapialiitoille teetettiin suunnitteluvaiheessa kysely, jossa kysyttiin, pitäisikö tarjouskilpailussa huomioida eri tavalla osa-aikaisia ja kokoaikaisia terapeutteja, ja miten osa-aikaisuus ja kokoaikaisuus voitaisiin määritellä ja huomioida tarjousten antamisen yhteydessä, tarjousten käsittelyssä ja sopimuskaudella. Terapeuttiliitoilta saatujen vastausten perusteella uudistusta ei lähdetty tekemään.