Puheterapia on paljon muutakin kuin puuttuvien kirjainten löytämistä

Marjo Teppo on 11-vuotiaan pojan äiti. Lapsella on vastasyntyneenä jouduttu poistamaan suurin osa suolistosta. Jäljelle jäänyt pieni määrä suolistoa ei toimi kunnolla.

Tämän vuoksi suun kautta syöminen ei vauvana ollut mahdollista ja herkkyyskausi syömiseen meni ohi. Lapsi on ollut koko elämänsä riippuvainen suonensisäisestä ravinteesta ja tarkoituksena on koko ajan ollut, että suun kautta syömistä pystyttäisiin aloittamaan ja lisäämään ja sitä kautta päästäisiin vähentämään suonensisäistä ravintoa.

Syömisen opettelu on tärkeää suolen kokonaisvaltaisen toiminnan vuoksi sekä tulevaisuutta ajatellen sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Miten syömistä ja pureskelua harjoitellaan?  

Syömisen oppiminen on haastavaa, jos luonnollinen herkkyyskausi näiden taitojen oppimiseen on jo jäänyt taakse. Jos syöminen suun kautta ei onnistu syystä tai toisesta, lapselle voi myös muodostua negatiivisia kokemuksia ja tunteita syömiseen liittyen.

Perheen ja lapsen taustan tuntemus on tärkeää kartoitettaessa kuntoutuksen lähtökohtia ja kuntoutuksessa moniammatillinen yhteistyö mm. lääkäreiden, ravitsemusterapeutin ja muiden terapeuttien kanssa on usein tarpeen.  

Puheterapeutti on ammattilainen mm. nielemisen sekä suun sensoriikan ja motoriikan arvioinnissa, vaikka kokonaistilanteen vaikutusta ei voida jättää huomiotta. 

Senso-motorisia herkkyyksiä löytyy usein syömisongelmien taustalta ja tällöin puheterapiassa työstetään aistiherkkyyksiä allergian tapaan siedättämällä. Tällöin voidaan esimerkiksi tutustua erilaisiin hajuihin, makuihin ja ruoan koostumuksiin ilman painetta syömisestä.

Kuntoutus on pitkäjännitteistä ja tavoitteellista vaatien perheeltä sitoutumista lapsen kanssa työskentelyyn myös käyntikertojen välillä. Kuntoutuksessa työstetään usein sekä lapsen haasteita että perheeseen muodostuneita ruokailutilanteiden toimintatapoja puheterapeutin ohjauksessa. 

Puheterapeutti antaa ongen ja opettaa onkimaan 

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta. Sen tavoitteena on parantaa asiakkaan toiminta- ja kommunikaatiokykyä jokapäiväisessä elämässä kotona, päivähoidossa, koulussa ja työelämässä.

Ammattiylpeyden yksi ilmentymä on, että asiakkaalle halutaan antaa mahdollisimman hyvät taidot selvitä ilman terapeutin läsnäoloa. 

Puheterapian, eli logopedian alaan kuuluvat puheen, kielen, äänen, kommunikaation ja nielemistoimintojen kehitys ja häiriöt sekä niiden arviointi ja kuntoutus. Terapia sisältää tutkimukset, kuntoutuksen suunnittelun ja järjestämisen, yksilö- ja/tai ryhmäterapian, vanhempien, omaisten ja lähiympäristön ohjauksen sekä kommunikaation, apuvälinepalveluja ja niihin liittyvän ohjauksen. 

Hyvin toimiva terapiasuhde on Marjo Tepon mielestä erittäin tärkeä osa kuntoutuksen onnistumista. Lapsen luottamus terapeuttiin ja halu tehdä ja oppia hänen kanssaan on tärkeä pohja tähän pitkäjänteiseen työhön.

Yksilöllisessä terapiassa on pystytty huomioimaan lapsen sen hetkinen vointi ja mikä tärkeintä, tuomaan syömään opettelu ja syöminen osaksi lapsen ja perheen arkea.   

Marjon oman lapsen edistysaskeleet ovat olleet pieniä ja hitaita, mutta eteenpäin meneviä. Säännöllisen puheterapian lisäksi syömistä harjoitellaan päivittäin myös arjessa.

Puheterapeutti auttaa myös sellaisessa tilanteessa, kun itsestä tuntuu, että eteenpäin olisi pitänyt päästä paljon nopeammin. Silloin sitä helposti äitinä turhautuu ja alkaa ottaa liikaa paineita edistymisestä. Tällöin auttaa usein se, että puheterapeutin kanssa käydään läpi sitä, mistä olemme lähteneet ja mitä olemme saavuttaneet sekä asetetaan uusia tavoitteita. Välillä täytyy olla “vain äiti”. 

Miten puheterapeutiksi pääsee? 

Puheterapiaa opiskellaan yliopistossa. Valmistuneet filosofian maisterit voivat hakea oikeutta toimia laillistettuina terveydenhuollon ammattihenkilöinä, puheterapeutteina.

Työllisyystilanne alalla on hyvä ja puheterapeuteista on pulaa lähes koko maassa.