Älä murehdi sotea, vaan toimi
Sote-keskus on uudenlaista toimintaa kaikille olemassa oleville toimijoille, niin suurille, pienille kuin julkiselle ja yksityiselle. Parhaiten valinnanvapauskokeiluissa ovat menestyneet ne, jotka ovat lähteneet alusta ja synnyttäneet yrityksen nimenomaan sote-keskukseksi.
Yrittäjyydelle valinnanvapaus avaa isoja mahdollisuuksia erityisesti asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin kautta. Tämän ymmärtää, kun katsoo väestöennusteita. Ikääntymisen myötä esimerkiksi kotiin vietävien palvelujen ja kuntoutuksen kysyntä kasvaa niin paljon, että uusia palvelutuottajia tarvitaan varmasti. Tämä tekee sotesta kasvualan, johon kannattaa panostaa.
Huolissaan sen sijaan pitää olla siitä, että liikevaihdon näkökulmasta sote-ala näyttää kehittyvän suurempia yrityksiä suosivaksi. Näin ei tarvitsisi olla. Avaimet kehityksen kääntämiseen ovat olemassa. Ne ovat kuntapäättäjien käsissä. Kuntien ja kuntayhtymien pitää yksinkertaisesti lopettaa sote-palvelujen kilpailutukset. Kilpailutusten sijaan on välittömästi lisättävä palvelusetelejä tai käytettävä puitejärjestelyä, jota hankintalaki ei koske.
Molemmissa kaikki kriteerit täyttävät ja asetetun hinnan hyväksyvät palveluntuottajat saavat tuottaa palveluja. Asiakkaalle annetaan valta valita. Myös pienet, paikalliset toimijat saavat tilaa markkinoilla, uusia asiakkaita ja pääsevät kasvattamaan toimintaansa. Tämä luo lisää verotuloja, uusia työpaikkoja ja vahvistaa lähipalveluja. Kierre, josta hyötyvät kaikki – kunta, kuntalaiset ja kaikenkokoiset yritykset.
PS. Apua palveluseteliin ja puitejärjestelyyn saat Suomen Yrittäjien hankintaneuvojilta. www.yrittäjät.fi/hankintaneuvonta
Blogi on julkaistu Kuntavaikuttaja-uutiskirjeessä 6/2018 ja Kuntamarkkinat-sivustolla.