Eduskunnan kuntoutusverkosto: Kuntoutuksella on merkitystä kaikissa ikäryhmissä ja sote-kriisin ratkaisemisessa
Eduskunnan kuntoutusverkosto toimintakautensa päätteeksi: Kuntoutuksella on merkitystä kaikissa ikäryhmissä ja sote-kriisin ratkaisemisessa
Eduskunnan kuntoutusverkoston ensimmäinen toimintakausi on saatu päätökseen. Kuluneiden kahden vuoden aikana verkosto on nostanut esiin kuntoutuksen merkitystä kaikissa ikäryhmissä niin kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kuin yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Suomen Kuntoutusyrittäjät on aktiivisesti mukana vaikuttamassa sekä kuntoutusverkoston että eduskunnan kuntoutusverkoston kautta.
”On ollut huikeaa, että eduskuntaan on saatu verkosto, joka kokoaa kansanedustajia kuntoutusasioiden äärelle. Kuntoutuksella voidaan edesauttaa monien yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista, kuten oppimistulosten parantamista, työllisyyden kohentamista tai terveyserojen kaventamista. Kuntoutus ei saa jäädä sivuun yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa. ”, muistuttaa verkoston puheenjohtaja Noora Koponen.
Kuntoutuksella tartutaan myös mielenterveyden haasteisiin
Viimeisessä kokouksessaan verkosto käsitteli mielenterveyteen liittyviä haasteita ja Kelan järjestämän kuntoutuspsykoterapian tilannetta. Kuntoutuspsykoterapian tarve on pitkään ollut voimakkaassa kasvussa. Erityisesti nuorilla mielenterveyssyistä alkaneet työkyvyttömyyseläkkeet ja pitkät sairauspoissaolot ovat yleistyneet huolestuttavan nopeasti. Mielenterveyshaasteiden lisääntyminen on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys, jonka käsittelyn verkoston jäsenet toivovat jatkuvan seuraavalla toimintakaudella.
”Kuntoutus ei ole vain fyysisen toimintakyvyn parantamista, vaan se kattaa kaikki toimintakyvyn osa-alueet. Kuntoutuksella voidaan parantaa henkistä jaksamista ja arkielämässä selviytymistä. Kuntoutuksella on myös ennaltaehkäisevä ulottuvuus.”, korostaa Matti Semi, verkoston varapuheenjohtaja.
Verkoston toiminta on koettu merkitykselliseksi ja sitä halutaan jatkaa
Vuonna 2020 perustettuun Eduskunnan kuntoutusverkostoon on kuulunut kansanedustajia kuudesta eri puolueesta. Aloitteen verkoston perustamisesta teki SOSTEn ja Kuntoutussäätiön koordinoima kuntoutustoimijoista koostuva Kuntoutusverkosto (KUVE). Verkostot toimivat kiinteässä yhteistyössä.
Eduskunnan kuntoutusverkoston toiminta on ollut aktiivista ja se on koettu merkitykselliseksi. Verkosto on järjestänyt vuosittain useita kaikille avoimia seminaareja, jotka ovat koonneet kuntoutuksen ajankohtaisten asioiden pariin satoja kuulijoita. Kannanotoissaan verkosto on korostanut muun muassa moniammatillisen kuntoutuksen laaja-alaisuutta ja siihen satsaamisen merkitystä kunnissa ja hyvinvointialueilla.
Verkosto jatkaa toimintaansa uudella kokoonpanolla seuraavalla vaalikaudella.
Lisätietoja:
Noora Koponen, Eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtaja
(noora.koponen@eduskunta.fi, puh. 050 514 4012)
Matti Semi, Eduskunnan kuntoutusverkoston varapuheenjohtaja
(matti.semi@eduskunta.fi, puh. 050 513 0688)