Seksuaalisuus kuuluu meille kaikille – myös kun sanoja ei ole

Ihmistyössä ollessamme, pyrimme huomioimaan ihmisen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Nämä kaksi sanaa perustavat usein vahvan pohjan sosiaali- ja terveysalan ammatille ja eettisille ohjeistuksille. Kuitenkin edelleen, seksuaalisuus osana kuntoutusta vaikuttaa olevan haasteellinen osa-alue ottaa puheeksi. 

Seksuaalisuus on aiheena hyvin herkkä sekä asiakkaille että ammattilaisille, joten hyvin usein ei oikein tiedetä, miten aihetta tulisi lähestyä tai siitä puhua. Aiheen välttelyä lisää, jos asiakkaalla on sairaus, vamma tai ominaisuus, joka vaikeuttaa seksuaalikysymysten lähestymistä.

Mutta entä sitten, jos käytettävissä ei ole edes sanoja? Kuvakommunikaatio on tuttu puhevammaisten kanssa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa, mutta kuvat seksuaalisuudesta ovat edelleen puuttuneet. 

Seksuaalisuus on vahvasti kokemuksellinen ja yksilöllinen asia, jota emme pysty määrittämään kenenkään toisen puolesta (Bildjuschkin & Ruuhilahti 2010; 13). Seksuaalisuutta ei voi myöskään päätellä tai lokeroida olemassa olevan sairauden, vamman tai ominaisuuden takia, vaikka itsellämme jotain ennakkoluuloja olisikin.

Kohtaamme aina ihmisen omien työkalujemme kautta, mutta sosiaali- ja terveysalan periaatteena ja pohjana on, että asiakas itse määrittelee elämässään tärkeitä asioita, asettaa kuntoutumisen tavoitteita ja on mukana hoitonsa ja palveluidensa suunnittelussa aktiivisesti.

Muun muassa kuntoutusparadigman muutos asettaa yhä enemmän ja enemmän asiakasta ja hänen verkostoaan kuntoutumisen keskiöön (mm. Järvikoski, Aila & Hokkanen & Härkäpää & Martin & Nikkanen & Notko & Puumalainen 2009: 22).

Ainoa ammatillinen tapa kohdata ihminen, on kuulla aidosti mitä hän kertoo ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Tähän kuuluu myös ihmisen seksuaalisuutta koskevien ajatusten ja kysymysten kuuleminen tärkeänä osa-alueena.

Kuntoutus varsinkin on ihmisen selviytymisen ja osallistumisen kokonaisvaltaista tukemista vammasta, sairaudesta tai ominaisuudesta huolimatta (mm. Järvikoski & Härkäpää 2011; 8). Seksuaalisuuskysymyksiä on vaikea irrottaa ihmisyydestä ja siksi niiden huomioimisen tulisi kulkea osana kuntoutumisen eri osa-alueita.

Myös vammaisilla ja pitkäaikaissairailla tulee olla oikeus parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, läheisyyteen ja seksiin (Seksuaalioikeuksien julistus 2013).

Edelleen on vahvasti pelkoja, asenteita ja myyttejä, että seksuaalisuus ei kuuluisi joillekin tietyille ihmisryhmille, heillä ei olisi seksuaalisuutta tai siitä ei tarvitsisi keskustella.

Seksuaalisuus on kuitenkin niin kokemuksellinen asia, että vamma, sairaus tai ominaisuus harvoin sulkee ulos seksuaalisuuden, halut tai ihmissuhteet kokonaan. Jokainen ihminen on yksilö ja näin ollen myös seksuaalisuuden kokemukset ovat yksilöllisiä.

Kuitenkin eri tavoin vammaiset henkilöt saavat usein sanattomia viestejä aiheen kielteisyydestä tai sen torjunnasta. Suurin osa erityisryhmistä jää vaille minkäänlaista tukea tai tietoa tällä alueella (Rosenberg 2006; 283).

Tärkeää on myös huomata, mitä käsitämme sanalla seksuaalisuus. Yhä liian usein jumitumme ajatukseen, että seksuaalisuus on seksiä ja seksi on emätin-penis -yhdyntää. Kun laajennamme käsitystämme, on helpompi myös huomata seksuaalisuuden läsnäolo kaikissa ihmisissä (Ryttyläinen & Valkama 2010; 14).

Vaikka ”perinteiseen yhdyntään” ei olisikaan mahdollisuutta, seksuaalisuus voi tarkoittaa ihmisille elämässä myös eroottisia ajatuksia, sooloseksiä tai vain toisen ihmisen lähellä oloa.

Seksuaalisuutta voi ilmentää ei pelkästään seksin toteuttamisella (seksiäkin on hyvin monenlaista), mutta myös pukeutumisella ja itseilmaisulla. Seksuaalikasvatukseen ja seksuaalisuuteen kuuluu myös olennaisesti vuorovaikutussuhteissa olemisen opettelu – mitä minulle saa tehdä, mihin minua saa koskea, miten minä voin käyttäytyä muiden seurassa.

KUN PUHETTA EI OLE

Kommunikaatio toisten ihmisten kanssa on olemisemme kulmakiviä. Kieli ja sanat määrittelevät paljon vuorovaikutustamme toisten kanssa, mutta tärkeämpää vuorovaikutuksen toimivuudessa ja onnistumisessa on, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi.

Jos ihmisellä on vaikeita puheen ja kommunikoinnin ongelmia, heidän on usein vaikea tulla kuulluksi aidosti. Saattaa olla, että heidän osuuttaan vuorovaikutuksessa ei pidetä yhtä arvokkaana kuin muiden.

Siksi sosiaalisen selviytymisen tukena olisikin erittäin tärkeää käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä vuorovaikutuksen ja kommunikaation onnistumisen tueksi. Näistä tutuimpia ovat varmastikin viittomat, kehonkieli, esineet ja kuvat.

Kuvakommunikaatio mahdollistaa henkilölle kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisen oikeuden vastaanottaa ja ilmaista tietoa sekä ajatuksia (Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999).

Kuvakommunikoinnin avulla henkilön ymmärretyksi tuleminen sekä tiedon vastaanottaminen turvataan. Kuvakommunikaatiota voidaan käyttää puhetta korvaavana -tai tukevana kommunikaatiomuotona riippuen henkilön tarpeesta.

Useimmiten henkilöt erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi autismin kirjon tai kehitysvammaiset ihmiset hyötyvät visuaalisesta tuesta puheen lisänä, vaikka heillä ei varsinaista puhevammaa olisikaan.

Seksuaalisuuden osa-alueilla kuvien olemassaolo, ja niiden käyttö on yhtä tärkeää. Seksuaalisuuden äärellä täytyy erityisesti tiedostaa, että valitsemamme kuvat ja kommunikoinnin välineet rajaavat automaattisesti ihmiseltä mahdollisuuksia kertoa mahdollisimman laajasti ja vapaasti omasta itsestään ja haluistaan.

Rajaamme omilla kuvavalinnoillamme siis ehkä jotain aiheita tai mahdollisuuksia pois, jos emme ole valmiita niistä keskustelemaan itse. Kriittinen itsereflektointi on ammattilaisen yksi tärkeimpiä työkaluja tässäkin kohtaa.

Jos ihmiselle on annettu kuvat vain oletetusta naisesta ja miehestä, miten asiakas voi kertoa, jos ei koe olevan oikein kumpikaan annetuista vaihtoehdoista? Kaikkien kommunikaatiossa käytettävien kuvien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden tärkeys on kommunikaation mahdollistamisen perusta.

Sukupuolen tai suuntautumisen moninaisuutta on kaikkialla maailmassa – myös vammaisten ja erityisryhmien parissa. Nämä ihmisryhmät eivät ole mitenkään pois suljettu näiden pohdintojen parista. Oman itsen tutkiminen, tykkäämisen pohtiminen ja mieltymysten askarruttaminen koskettaa kaikkia ihmisiä ja näille pohdinnoille tulisi antaa mahdollisuus myös heille, ketkä eivät pysty automaattisesti puheella apua pyytämään.

OHJAA ETEENPÄIN

Kaikkien kuntoutuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten ei kuitenkaan tarvitse olla kiinnostuneita omasta tai asiakkaan seksuaalisuudesta. Mutta kuitenkin jokaisen meistä tulisi tietää, mitä ajattelee seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja missä menee oman toiminnan rajat.

Tämä edesauttaa sitä, että uskallamme kohdata asiakkaan aiheen äärellä ja sen jälkeen ohjata häntä eteenpäin. Emme voi jättää asiakasta yksin aiheen parissa, emmekä sivuuttaa asiakkaan tarvetta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.

Tämä on todellista ammatillisuutta – kuulemme ja autamme eteenpäin. Etsimme ihmisen, kollegan, ammattilaisen, kuka voi auttaa ja opastaa aiheen äärellä.

Seksuaalisuuteen erikoistuneita ammattilaisia löydät alueellisesti esimerkiksi Suomen seksologisen seuran asiantuntijahaust osoitteesta http://seksologinenseura.fi/asiantuntijat/

Uskalla myös pyytää apua itsellesi ja työyhteisöllesi, mikäli toivot lisää vinkkejä tai koulutusta aiheen tiimoilta.

SELKOKUVIA JA SELKOKIELTÄ LÖYDÄT

www.selkoseks.fi
www.papunet.net
www.seteke.fi
www.sensonet.fi
www.sclera.be

Henna Kekkonen, toimintaterapeutti AMK, Kuntoutuksen YAMK tutkinto-opiskelija, erityistason seksuaaliterapeutti NACS

Henna on erikoistunut aivovauriokuntoutukseen ja työskentelee neurologian parissa. Asiakkailla on puheentuoton ja ymmärtämisen vaikeuksia usein erilaisten aivoihin kohdistuneiden vammojen tai sairauksien myötä. Kuvakommunikaatio on tärkeä osa toimintaterapeuttina työskennellessä, mutta myös seksuaaliterapeutin työssä.

LÄHTEITÄ

Bildjuschkin, Katriina & Ruuhilahti, Susanna 2010. Puhutaan seksuaalisuudesta. Ammatillisia kohtaantumisia sosiaali- ja hoitotyössä. Tallinna: Kirjapaja.

Euroopan ihmisoikeusjulistus 1999. https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063. Luettu 30.1.2020.

Järvikoski, Aila & Hokkanen, Liisa & Härkäpää, Kristiina & Martin, Marjatta & Nikkanen, Pirjo & Notko, Tiina & Puumalainen, Jouni 2009. Johdanto. Teoksessa Järvikoski Aila & Hokkanen Liisa & Härkäpää Kristiina.

(toim.) Asiakkaan äänellä. Odotuksia ja arvioita vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia. 80/2009. Helsinki: Yliopistopaino. 13–24.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY.

Rosenberg, Leena 2006. Pitkäaikaissairaus, vammautuminen ja seksuaalisuus. Teoksessa Apter, Dan & Väisälä, Leena & Kaimola, Kari (toim.): Seksuaalisuus. Helsinki: Duodecim.

Ryttyläinen, Katri & Valkama, Sirpa 2010. Seksuaalisuus hoitotyössä. Helsinki: Edita Prima.

Seksuaalioikeuksien julistus. 2013. https://worldsexualhealth.net/wp-content/uploads/2013/08/DSR-Finnish.pdf. Luettu 30.1.2020.