Brittiyliopistosta valmistuneista psykoterapeuteista tulossa päätös
EU-tuomioistuin antoi ennakkoratkaisun, korkein hallinto-oikeus antaa asiasta varsinaisen päätöksen brittiyliopistosta tutkinnon saaneiden psykoterapeuttien asiassa
Tätä kirjoitettaessa korkein hallinto-oikeus ei ollut vielä päätöstä luovuttanut. Euroopan Unionin tuomioistuin, joka vastaa keskitetysti EU-lainsäädäntöön liittyvistä tulkintakysymyksistä, on antanut ennakkoratkaisunsa asiassa 16.6.2022. Ratkaisu sitoo suomalaista tuomioistuinta, mutta jättää tälle kuitenkin vielä harkinnan varaa.
Valvira oli alkujaan hylännyt brittiyliopistosta tutkinnon saaneiden uusien psykoterapeuttien sillä perusteella, ettei kansallisten tutkintovaatimusten täyttymisestä voitu saada täyttä varmuutta.
Euroopan Unionin tuomioistuin ei suoranaisesti kieltänyt Valviraa menettelemästä näin, mutta toi esille, että lähtökohtaisesti toisesta EU:n jäsenvaltiosta (Britannia oli alkuperäisellä hakemushetkellä vielä osa Euroopan Unionia) saatua tutkintotodistusta on lähtökohtaisesti pidettävä luotettavana. Ainoastaan milloin viranomaisella, eli tässä tapauksessa Valviralla, on tiedossaan konkreettisia perusteita todistuksen virhellisyydestä, olisi tällä poikkeustilanteessa oikeus evätä todistus. Lähtökohtaisesti tutkintotodistuksen peruuttaminen on todistuksen alkuperäisen myöntäjän, eli toisin sanoen todistuksen Britanniassa myöntäneiden tehtävä.
Ennakkopäätöksen sävy oli sellainen, ettei Valvira voisi pelkän epäilyn perusteella hylätä todistusta. Tuomioistuin ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, oliko tutkinnon sisältö silti tässä tapauksessa oikea, eli suomalaisen lainsäädännön mukainen. Valviran näkökulmasta ei ollut, mutta julkisuudessa on esitetty myös vastakkaisia näkökulmia. Korkeimman hallinto-oikeuden asian tähänastinen käsittely löytyy täältä.
Asian käsittely jatkuu toistaiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Euroopan Unionin tuomioistuimen ratkaisu tuo selvästi esille sen, että yksi tutkintotodistus on lähtökohtaisesti luotettava kaikkialla Unionin alueella, eikä kansallisella lainsäädännöllä saa ulkomaisia tutkintoja perusteettomasti rajoittaa. Vastaavasti asiassa on vielä ratkaisematta se, kelpaako tällä tavoin hankittu ulkomailla laadittu, mutta Suomessa opiskeltu tutkintotodistus kansalliseen pätevöittämiseen. Yksityiskohdilla on tässä merkitystä, joten asian seuraaminen jatkuu.