17 maaliskuun, 2020 |

Hyvät yrittäjät – hyvät asiakkaat – hyvät päättäjät

Elämme tällä hetkellä erittäin poikkeuksellisia aikoja. Tällaista tämä sukupolvi tuskin tulee enää kokemaan. Maan hallituksen maanantaiset linjaukset olivat todella kovia ja rajuja. On selvää, että esimerkiksi päivähoidon ja koulujen toiminnan rajoittaminen vaikuttaa heti yrityksien toimintakykyyn.

Meille kuntoutusyrittäjille on ensiarvoisen tärkeää ihmisten terveys ja turvallisuus. Mutta selvää on myös, että pelko omasta ja läheisten toimeentulosta vaikuttaa terveyteen ja syön turvallisuuden tunnetta.

Siksi me, Suomen Kuntoutusyrittäjät ry ja sen lähes 700 jäsenyrittäjää vetoamme viranomaisiin ja päättäjiin, jotta talouden rattaat pyörisivät myös poikkeusaikana. Me noudatamme ehdottomasti viranomaisten suosituksia ja linjauksia, mitä tulee turvalliseen palvelutuotantoon. Me emme hoida sairaita tai sairaana, emme pidä isoja tilaisuuksia tai vaaranna yhdenkään riskiryhmään kuuluvan terveyttä. Emme myöskään normiväestön.

Väestössämme on kuitenkin iso joukko sellaisia, kenelle terapia on hyvin tärkeä tai säännöllinen ylläpito on mahdollista huomioiden ohjeistukset.

Terveyden vaaliminen on ensisijaista. Mutta siinä sivussa on katsottava eteenpäin. Suomella ei ole varaa hukata yhtään elinkelpoista yritystä. On tehtävä kaikki, jotta tämä maa pyörii turvallisesti myös poikkeusoloissa.

Näihin talkoisiin tarvitaan meitä kaikkia. Päättäjien on tehtävä päätöksiä, joilla yrittäjien ahdinkoa poikkeustilanteessa voidaan helpottaa ja ehkäistä vaurioiden syntyä. Ja me muut – pidetään mahdollisuuksien mukaan oma terapeutti työllistyneenä, mikäli turvallisuusehdot täyttyvät. Ostetaan lahjakortteja toimintoihin, suhtaudutaan ennakkoluulottomasti etäpalveluihin ja ennen kaikkea ei unohdeta omaa hoitosuhdetta, vaikka se hetken tauolla olisikin.

Yhdessä me selviämme tästäkin!