20 syyskuun, 2019 |

Kirsi Miss Vuoden Kuntoutusyrittäjä 2019

Suomen Kuntoutusyrittäjät ry on valinnut Vuoden Kuntoutusyrittäjäksi hollolalaisen Kirsi Missin. Miss on toiminut Salpakankaan Lääkintävoimistelu Oy:n yrittäjänä yli 20 vuotta.

-Tuntuu hienolta, että pitkästä, aktiivisesta osallistumisesta ja yhteistyöstä palkitaan tällä tavalla. Yksi tärkeä tekijä menestykseen on meillä ollut se, että luotamme työntekijöihin ja meillä on hyvä tekemisen meininki töissä, Miss kuvailee.

Kuntoutusyrittäjät halusi palkita Missin, sillä hän pitää yrittäjänä aktiivisesti yllä sekä omaa että työntekijöidensä ammattitaitoa osallistumalla koulutuksiin sekä alan tapahtumiin.

-Toimialan turbulenssista huolimatta Miss on pystynyt kehittämään omaa toimintaansa niin, että työ itsenäisenä ja työllistävänä yrityksenä on voinut jatkua. Omalla esimerkillisellä toiminnallaan Miss tukee koko kuntoutusalan edellytyksiä kehittyä ja kasvaa. Missin toiminta tukee sitä, että kaiken kokoiset ja kaikenlaiset yritykset voivat menestyä alalla, Kuntoutusyrittäjien toiminnanjohtaja Hanna-Kaisa Järvi perustelee Missin valintaa.

Katse tulevaisuuteen

Yrittäjänä Miss on nähnyt, miten kuntoutusala on muuttunut, mutta ei ole kuitenkaan lannistunut muutoksen edessä:

-Tulevaisuudessa itse hoitonsa maksavien asiakkaiden määrä kasvaa. Muutos on meille kuntoutusyrittäjille haaste ja mahdollisuus, joten meidän on katsottava eteenpäin ja kehitettävä esimerkiksi suoravastaanottotoimintaa. Meidän on yhdessä toitotettava, että fyssarin ovesta saa tulla suoraan sisään ilman, että menee ensin lääkäriin.

Miss pitää tärkeänä, että kuntoutusalalla yhteistyöstä pidetään huolta. Hän katsoo, että on kaikkien etu, että kuntoutusyrittäjilläkin on leveämmät hartiat, sillä edunvalvonnasta hyötyvät kaikki.

-Edunvalvonta on suurin syy, miksi kaikkien pitäisi olla mukana yhdistystoiminnassa, Miss painottaa.

Vuoden Kuntoutusyrittäjä 2019 valitaan vuosittain Kuntoutusyrittäjä-tapahtuman yhteydessä. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Lappeenrannassa 19.-21.9.2019. Valinnan tekee Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n hallitus.

Kirsi Miss on hollolalainen yrittäjä. Hän työllistää täysipäiväisesti kuusi fysioterapeuttia sekä itsensä. Salpakankaan Lääkintävoimistelu Oy on perustettu yli 30 vuotta sitten. Aluksi Miss työskenteli yrityksessä fysioterapeuttina ja lopulta osti yrityksen itselleen 21 vuotta sitten. Yritys tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita fysioterapiapalveluita eri ikäisille tuki- ja liikuntaelin sekä neurologisista ongelmista kärsiville asiakkaille. Miss on erikoistunut lasten fysioterapiaan ja neurologiseen kuntoutukseen.