19 syyskuun, 2018 |

Kuntoutusta ehdottomasti mutta millaista

Kaupallinen yhteistyö

Parikymppinen mies halvaantuu onnettomuuden seurauksena ja hänelle ilmoitetaan ettei pois pääsyä pyörätuolista ole. Mitä jos tämä nuori kuuluisi lähipiiriini?  Millaista kuntoutusta minun olisi oikeus vaatia ja mitä saisin?

Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä pääsen vierailemaan erilaisissa kuntoutusyksiköissä niin Suomessa kuin ulkomailla ja lisäksi pääsen kansainvälisiin seminaareihin kurkistamaan mitä kuntoutusrintamalla tapahtuu nyt ja mitkä ovat tulevaisuuden trendit. Tämä aiheuttaa kuitenkin varsin ristiriitaisia ajatuksia, sillä Suomessa tehokasta ja tuloksellista kuntoutusta on tarjolla vain harvoille.

Palataan parikymppiseen osittaisen selkäydinvamman saaneeseen nuoreen mieheen, joka toimii lähes vuosi onnettomuudesta pyörätuolilla varsin hyvin ja on omatoiminen. Olemmeko ammattikuntana tilanteeseen tyytyväisiä ja pidämme yllä jalkojen liikeratoja, seisotamme välillä ja opettelemme keinoja selviytyä arjesta? Vai voimmeko vaatia ja tarjota enemmän?

Miksi siis ei tarjottaisi mahdollisuutta kokeilla kävelykuntoutusrobottia muutaman kerran ja katsottaisi mitä robotin avulla saadaan aikaiseksi?

Nykyaikainen kuntoutusteknologia mahdollistaa sellaiset toistomäärät ja kuntoutujalle optimoidun intensiteetin, että sen avulla on pystytty useissa tapauksissa palauttamaan toimintakykyä ennennäkemättömällä tavalla. Varmasti jokainen nykyteknologian mahdollisuuksista tietävä fysioterapeutti haluaa tarjota kuntoutujalle parasta mahdollista kuntoutusta. Miksi siis ei tarjottaisi mahdollisuutta kokeilla kävelykuntoutusrobottia muutaman kerran ja katsottaisi mitä robotin avulla saadaan aikaiseksi?

Emme tietenkään voi luvata ihmeitä, mutta ainakin olemme yrittäneet, eikä lisääntyneestä pystyasennosta tai liikkeestä haittaakaan ole. Parhaassa tapauksessa kuntoutuksessa voi tapahtua edistystä, jota emme uskaltaneet edes toivoa. Parikymppisellä on vielä elämä edessään ja kävelevä tai edes seisomaan kykenevä ihminen tarvitsee huomattavan paljon vähemmän avustusta tai erilaisia apuvälineitä kuin pyörätuolissa istuva. Jo tästä voimme miettiä kustannusta yhteiskunnalle, nuoren miehen elämän laadusta puhumattakaan.

Kävelyrobottien lisäksi myös pienemmät teknologiset laitteet esimerkiksi käden ja yläraajan kuntoutuksessa ovat usein ratkaisevassa asemassa kuntoutuksessa, kun liikettä ei ole tai se on hyvin vähäistä. Sillä on iso merkitys toimivatko sormet, jotta voi näppäillä puhelinta tai tarttua juomalasista.

Nykyaikaisten kuntoutusmuotojen mahdollistaminen kaikille ei tapahdu yhdessä yössä. Muutos lähtee tietoisuuden lisäämisestä ja muutosta haluavista terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaisista.

Jokainen meistä voi yrittää asettua vammautuneen tai hänen läheisensä asemaan ja miettiä, minkälaista kuntoutusta itse haluaisi samassa tilanteessa.

Entistä enemmän muutokseen vaikuttavat myös valveutuneet kuntoutujat ja heidän lähipiirinsä, jotka osaavat vaatia laadukasta kuntoutusta. Jokainen meistä voi yrittää asettua vammautuneen tai hänen läheisensä asemaan ja miettiä, minkälaista kuntoutusta itse haluaisi samassa tilanteessa.