5 joulukuun, 2022 |

Kuntoutusyrittäjien Tuula Väyryselle Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein

Suomen Kuntoutusyrittäjien järjestösihteeri Tuula Väyryselle on myönnetty 6.12.2022. Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein.

Kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa.

– Kunniamerkki on ehdottomasti ansaittu. Tuulan väsymättömyys ja innostuneisuus kuntoutuksen ja yrittäjyyden puolesta näkyy jäsenhankinnassamme ja markkinoinnissa, sanoo toiminnanjohtaja Satu Grekin. Tuula järjestää esimerkillisesti ja vakaasti tapahtumat ja hoitaa tyylikkäästi ja sulavasti vieraat sekä yhteistyökumppanuudet, hän jatkaa.

– Tämä on pökerryttävän hieno ja erittäin yllättävä tunnustus, en olisi ikinä ajatellut, että minulle voisi kukaan tällaiseen myöntää, sanoo Tuula Väyrynen häkeltyneenä.

Tieto kunniamerkistä yllätti Tuulan täysin.

Tuula antaa panostaan yhteiskunnan hyväksi myös huolehtimalla perheestään ja sukulaisistaan. Lisäksi Myllypuron Eläkkeensaajat nauttivat hänen järjestämästään toiminnasta ja aktiviteetista aina maanantaisin.

Kunniamerkki on samalla tunnustus myös Kuntoutusyrittäjille työstä, jota se tekee kuntoutuksen, terapioiden ja kuntoutusalan yrittäjien hyväksi.

 

Kuvassa Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein