11 helmikuun, 2018 |

Kuntoutus uudistuu –mekin uudistumme!

Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry on nyt Suomen Kuntoutusyrittäjät ry. Uuden nimen lyhenteenä käytämme Kuntoutusyrittäjät -ilmaisua. Nimi uudistui – olemme jatkossakin vahva ja luotettava kuntoutusyrittäjien edunvalvoja ja alan yrittäjiä yhdistävä virkeä verkosto.

Järjestömme elää ajassa. Toimintaympäristön muutokset pakottavat ja kannustavat myös meitä muuttumaan. Muutokseen vastataan muutoksella. Meiltä kaikilta kansalaisilta ja myös järjestöltämme vaaditaan nyt enemmän uudistumiskykyä ja -osaamista kuin konsanaan ennen on vaadittu. Me vastaamme siihen olemalla rohkeita –  uskallamme muuttua ja muuttaa toimintatapojamme.

Olemme järjestössämme valmistautuneet toimintaympäristömme muutoksiin tekemällä uusia linjauksia. Jäsenistöömme kuuluu jo nyt fysio-, toiminta-, puhe- ja psykoterapiayrittäjiä. Laajempi jäsenpohja antaa järjestöllemme entistä vahvemmat eväät vaikuttaa yrittäjämyönteisemmän yhteiskunnan rakentamiseksi. Tiedämme, että nyt meneillään oleva sote-uudistushanke on jo muuttanut ja tulee vielä lisää muuttamaan terveyspalvelumarkkinoita.

Sote-uudistuksen vaikuttamistyössämme tärkein tehtävämme on edistää ja vahvistaa kuntoutusalan yritysten toimintaedellytyksiä tulevassa sote-mallissa. Emme ole ennustajia, mutta pyrimme silti kiikaroimaan sote-sumun yli tulevaisuuteen. Tunnistamme toki näköpiirissä olevat haasteetkin: Miten pienet yritykset ovat mukana noilla markkinoilla? Keskittyykö terveyspalvelujen tuotanto vain suurille yksityisille ja julkisille toimijoille? Miten käy kuntoutusta tarvitsevien kansalaisten lähipalvelujen, säilyvätkö ne pienillä paikkakunnilla vai siirtyvätkö suuriin kaupunkeihin? Nämä kysymykset olemme vieneet myös kaikkien sote-päättäjien tietoon.

Kuntoutuksen parissa toimii monta ammattiryhmää. Kuntoutus on kokonaisvaltaista ja edellyttää moniammatillisuutta. Kuntoutuksen työotekin on muuttunut ja kuntoutus on myös ennalta ehkäisevää työtä, ei pelkästään työtä jo olemassa olevan vaivan, vian tai vamman hoitamiseksi vaan myös niiden ennalta ehkäisemiseksi. Se on inhimillisesti katsoen arvokasta työtä ja taloudellisesti sillä tehdään ne kaivatut säästöt.

Suomen hallituksen ohjelmaan on kirjattu kuntoutuksen uudistaminen. Kuntoutuksen uudistamista pohtinut komitea antoikin raporttinsa viime marraskuussa. Työryhmän tavoitteena oli löytää yhdenvertainen, kustannustehokas ja ohjattava järjestelmä, jolla vahvistetaan kuntoutujaa pärjäämään omassa toimintaympäristössään. Seuraamme tarkasti, miten raportti jalkautetaan sote-uudistustyöhön.

Muutosta ei kannata kenenkään pelätä. Muutokseen pitää valmistautua. ”Muutu tai kuole” luki Talouselämän kannessa tuonnoin. ”Tulpasta mahdollistajaksi!” totesi eräs talouselämän vaikuttaja pari viikkoa sitten Suomen yrittäjien seminaarissa. ”Mikään ei muutu ellet sinä muutu” sanottiin samassa seminaarissa toisen asiantuntijan suulla. Kun lampsin kotiin tuosta seminaarista, päätin ottaa ohjeista vaarin ja hyödyntää opin omassa työssäni.

Paras tapa valmistautua tulevaisuuteen on pitää omasta osaamisestaan huoli – jokainen omasta henkilökohtaisesta osaamisestaan ja järjestömme, Kuntoutusyrittäjät, omasta osaamisestaan. Korkeatasoisia, pienten kustannustehokkaiden yrittäjien ja yritysten tuottamia laadukkaita kuntoutuspalveluja tarvitaan tässä maassa jatkossakin, tulipa sotea tai ei tai olipa sote-malli millainen tahansa. Yhdessä olemme vahvempia!