14 joulukuun, 2023 |

Velvollisuus ilmoittaa avun tarpeessa olevasta eläimestä 2024

Myös terveydenhuollon on 2024 alusta ilmoitettava avun tarpeessa olevasta eläimestä

Aluehallintovirastot muistuttavat tiedotteessaan 2024 alusta uudistuvasta eläinsuojelulainsäädännöstä. Uuden lain mukaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilön tai sote-palveluntuottajan on ilmoitettava salassapidon estämättä avun tarpeessa olevasta eläimestä viranomaisille. Viranomaiselle on annettava asian arvioimisen kannalta välttämättömät tiedot.

Velvollisuudesta säädetään eläinten hyvinvoinnista annetun lain 88 §:ssä, joka astuu voimaan 1.1.2024. Uusi laki korvaa vanhan eläinsuojelulain kokonaan.

Käytännössä tällainen tilanne saattaa tulla yllättäenkin vastaan esimerkiksi kuntoutujan luona suoritettavan kotikäynnin tai minkä tahansa muun asian yhteydessä. Sote-ammattihenkilön osalta ilmoitusvelvollisuus on voimassa myös muualla kuin työtehtävissä.

Kenelle ilmoitus on tehtävä?

Ilmoitus on lain mukaan tehtävä toimivaltaiselle valvontaviranomaiselle. Valvontaviranomaisella tarkoitetaan lain mukaan aluehallintovirastoa, tullia, kunnaneläinlääkäriä, kunnan terveydensuojeluvalvontaa sekä poliisia ja Ruokavirastoa.

Todennäköisesti tehokkain ilmoituskanava olisi oman alueen kunnaneläinlääkäri tai oman avin läänineläinlääkäri.

Avin tiedotteen mukaan ilmoittajan henkilöllisyys pidetään salassa, jos henkilöllisyyden paljastamisesta voidaan olosuhteiden perusteella arvioida aiheutuvan ilmoittajalle haittaa.

Tällaista haittaa saattaisi aiheutua esimerkiksi kuntoutussuhteen luottamuksellisuudelle. Kyseessä on kuitenkin lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus, samoin kuin esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten osalta.