Uutiset

5 helmikuun, 2025

Kuntoutusyrittäjät ja muut elinkeinoelämän järjestöt esittävät: kolme konkreettista ratkaisua soteen

Kevään vaaleissa päätetään tulevien vuosien sosiaali- ja terveydenhuollosta alueilla. Hyvinvointialueilla ja niiden päättäjillä on suuria haasteita ratkottavanaan. Elinkeinoelämän järjestöt näkevät tärkeimpinä teemoina yhteistyön, kustannusten läpinäkyvyyden sekä rohkeuden hyödyntää innovaatioita.

5 helmikuun, 2025

Omavalvontaohjelman malli

Kuntoutusyrittäjien jäsensivuille on lisätty omavalvontaohjelman malli. Suurin osa kuntoutusalan yrityksistä ei todennäköisesti tarvitse omavalvontaohjelmaa, mutta ohjelmaa saatetaan kysyä jos yrityksellä on yhtä useampi Soteriin merkitty palveluyksikkö.

31 tammikuun, 2025

Kuntoutusyrittäjien kantelu opetuksen järjestäjästä

Kuntoutusyrittäjät on saanut vastauksen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettuun kanteluun. Aluehallintovirasto koko asian keskeiset kohdat, mutta toteaa lopulta, ettei sillä ole toimivaltaa arvioida kunnan lainmukaisuutta. Kunnan päätöksestä on tehty myös oikaisuvaatimus.

8 tammikuun, 2025

Kannattaako 2025 kuulua alv-rekisteriin?

Arvonlisäverolainsäädäntö muuttui vuoden 2025 alussa. Merkittävin vaikutus oli alv-rekisterin alarajan nousu 20 000 euroon kalenterivuodessa ja alarajahuojennuksen poistuminen. Kannattaako alv-rekisteriin kuulua, jos alv-myynti oli viime vuonna alle 20 000 euroa?

23 joulukuun, 2024

ESAVI: Ostopalveluidenkin potilastiedot Kantaan

Kuntoutusyrittäjät teki 2022 lopulla kantelun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä. Ongelmana oli, että ostopalveluiden asiakastiedot, kuten kuntoutusyritysten laatimat potilastiedot, eivät välttämättä milloinkaan päätyneet Kantaan eli nykyiseen potilastiedovarantoon, vaikka laki edellytti.

20 joulukuun, 2024

Vuodenvaihteen lakimuutoksia 2025

Vuodenvaihteen seutu on yleensä lakimuutosten voimaantulon aikaa. Tähän artikkeliin on kerätty kuntoutusyrittäjien kannalta huomioitavia lähiajan lakimuutoksia.

19 joulukuun, 2024

Soterin väliaikaislaki hyväksyttiin

Soteri-lakiin eli lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta tehtiin määräaikainen muutos. 1.2.2025 alkaen yksinyrittäjät voivat yhtiömuodostaan riippumatta aloittaa tai muuttaa toimintaansa heti, kun he ovat jättäneet täydellisesti täytetyn Soteri-hakemuksensa viranomaisten käsiteltäväksi.

19 joulukuun, 2024

Kuntoutus kouluissa loppuvuonna 2024

Kuntotusyrittäjien tekemä kantelu herätti keskustelua terapeuttien suhteesta kouluihin ja terapeuteilta mahdollisesti perittävään vuokraan. Kuntoutusyrittäjien saaman tiedon mukaan vuokra-aikeita on ollut muuallakin, mutta niistä on nyttemmin peräydytty.

13 joulukuun, 2024

Jäsentapaaminen Laphan alueen yrittäjille 9.1. Rovaniemellä

Kuntoutusyrittäjien Lapin alueella toimivat jäsenet ovat pyytäneet yhteistä tapaamista liittyen Lapin hyvinvointialueen kuntoutuksen palveluihin ja kuntoutuksen ajankohtaisiin asioihin. Tapaaminen järjestetään to 9.1.2025 Rovaniemellä, ja siihen osallistuu myös Lapin hyvinvointialueen edustajia.

9 joulukuun, 2024

Kelakorvaus, viranomais ja Kela -uutisia

Fysioterapian sv-korvaus on edennyt eduskuntaan, suorakorvaussopimus uudistettiin, Soteritietojen tarkistus siirtyy keväälle 2026 ja Kela yhtenäisti terapioiden tilitysten osoitteet yhteen valtakunnalliseen osoitteeseen ja käsittelyjonoon. Lisäksi TE-palvelut siirtyvät 1.1.2025 kunnille.

3 joulukuun, 2024

Arvonlisäveromuutoksia 2025

Liikuntapalveluiden arvonlisäverokanta nousee 1.1.2025 alkaen nykyisestä 10 prosentista 14 prosenttiin. Samalla kuntoutusyrittäjillä yleinen alarajahuojennus poistuu. Vastineeksi arvonlisäverollisen myynnin lakisääteistä alarajaa nostetaan 20 000 euroon kalenterivuodessa.

2 joulukuun, 2024

Kyllä kuntoutuksessakin riittää purettavia normeja – täältä niitä pesee!

Norminpurku ja siihen liittyvät työryhmät ovat nyt poliittisessa päätöksenteossa kova sana. Kokosimme Kuntoutusyrittäjissä oman norminpurkulistamme, jonka toimenpiteet helpottaisivat kuntoutusyritysten arkea ja keventäisivät alan hallinnollista taakkaa.


Kategoriat