Uutiset

22 syyskuun, 2023

Mahdolliset työtaistelutoimenpiteet

SAK on ilmoittanut ensi viikolla alkavista työtaistelutoimenpiteistä. Näillä voi olla välillistä vaikutusta kuntoutusyritysten arkeen.

15 syyskuun, 2023

Kuntoutusyrittäjät hakee toiminnanjohtajaa

Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin haasteisiin Kuntoutusyrittäjät etsii uutta toiminnanjohtajaa. Jos sinulla on aito halu vaikuttaa kuntoutusyrittäjien tavoitteiden edistämiseen valtakunnallisesti ja hyvinvointialueilla sekä sinulla on osaamista johtamisesta, saatat olla etsimämme henkilö!

14 syyskuun, 2023

Kuntoutusyrittäjien lausunto hoitotakuulainsäädännöstä

Kuntoutusyrittäjät lausui hallituksen esitykseen hoitotakuun muuttamisesta seitsemästä päivästä neljääntoista. Kuntoutusyrittäjät kiinnitti lausunnossaan huomiota erityisesti kuntoutuksen pääsyn kokonaisprosessin kestoon, ja ehdotti, että kolmessa kuukaudessa olisi päästävä mm. Kelan kuntoutukseen.

13 syyskuun, 2023

Millaista on tehdä vaikuttamistyötä Kuntoutusyrittäjien hallituksessa? Kysyimme kymmenen kysymystä puheenjohtaja Annalta

Kuntoutusyrittäjät hakee uutta puheenjohtajaa, varsinaisia jäseniä ja varajäseniä hallituskokoonpanoonsa kaudeksi 2024-2025. Kysyimme väistyvältä puheenjohtaja Annalta hänen ajatuksiaan hallitustyöskentelystä.

8 syyskuun, 2023

Kuntoutusyrittäjien lausunto fysio- ja toimintaterapian kotitalousvähennyksestä

Kuntoutusyrittäjät lausui fysio- ja toimintaterapian kotitalousvähennyksen lakiesityksestä valtiovarainministeriölle 8.9.2023. Kuntoutusyrittäjät piti lakiluonnosta terapioiden verovähennystä koskevilta osin hyvänä, ja esitti siihen pieniä täsmennyksiä työnantajaetuuteen ja laajentamiseen liittyen.

5 syyskuun, 2023

Perhevapaakorvauksen leikkaus olisi märkä rätti kasvoille – Heli Ojamaan yrityksessä syntyy 10 vauvaa neljässä vuodessa

Hallitusohjelmaan on jo vuoden 2024 alkuun kirjattu perhevapaakorvauksen leikkaaminen. Sen toteuttaminen olisi virhe, eikä säästäisi valtion menoja. Heli Ojamaan toimintaterapiayrityksessä Limingassa perhevapaakorvaus on tullut tutuksi.

31 elokuun, 2023

Kuntoutuksen kotitalousvähennys lausunnolle

Valtioneuvosto pyytää lausuntoja ensi vuoden budjettilakimuutoksiin liittyen. Mukana on mm. fysioterapian ja toimintaterapian kotitalousvähennyksiä koskevat pykäläehdotukset. Kuntoutusyrittäjät lausuu luonnokseen.

29 elokuun, 2023

Avoimet ovet Kuntoutusyrittäjien uusissa toimitiloissa 12.9. klo 15-17

Kuntoutusyrittäjät ja Kuntoutuskouluttajat kutsuvat uusien tilojen avoimiin oviin! Uusissa tiloissa ensimmäiset koulutukset on pidetty ja ensimmäiset yrittäjät ovat päässeet kurkistamaan tiloihin – nyt on aika pitää ihan rehelliset avajaiset.

25 elokuun, 2023

Tunnetko rohkean Kuntoutusyrittäjän? Ilmoita hänet ehdolle Vuoden kuntoutusyrittäjäksi 2023 viimeistään 3.10.!

Vuoden 2023 valintakriteereinä ovat rohkeus, uskallus ja innostus yrittäjänä olemiseen. Päätöksen kunniamaininnan saajasta tekee Kuntoutusyrittäjien hallitus. Voittaja julkistetaan 9.11. Kuntoutusyrittäjäpäivillä Tampereella!

16 elokuun, 2023

Markkinaoikeuden päätöksen vaikutukset palveluntuottajiin

Kela on hyväksynyt markkinaoikeuden päätökset ja ne ovat siten saaneet lainvoiman. Kela vertailee tarjoukset uudestaan, eikä uusia tarjouskilpailuja näillä näkymin järjestetä. Päivitys 29.8: Kela kysyi sopimusten tilapäisestä jatkamisesta kunnes uusi hankintapäätös tehdään.

14 elokuun, 2023

Edessä hyvien hankintojen aika! Kuntoutusyrittäjien hankintaopas julkaistu

Kuntoutusyrittäjät on julkaissut vuonna 2023 oppaan hyvään kuntoutuksen hankintaan. Opas on suunnattu hyvinvointialueiden edustajille, aluevaltuustoille, hankintayksiköille ja Kelan organisaation edustajille. Myös yrittäjät voivat hyödyntää opasta toimiessaan markkinavuoropuheluissa ja palveluntuott

10 elokuun, 2023

Uusi jäsenetu ja jäsenwebinaari: Kuntoutusyrittäjien jäsenet ovat nyt Avainlippu-yrityksiä

Onhan siinä Avainlippu? Kuntoutusyrittäjien jäsenet saavat nyt käyttöönsä Avainlippu-merkin maksuttomana jäsenetuna.


Kategoriat