Kumppanien uutiset

maaliskuu 18, 2019

YHDISTÄ AJATUS JA LIIKE KOGNITIIVIS-MOTORISELLA HARJOITTELULLA

Arkielämässä tarvitaan ja käytetään rinnakkain motorisia ja kognitiivisia taitoja, esimerkiksi puhuttaessa puhelimeen kadulla käveltäessä. Kognitiiviset toiminnot, erityisesti muisti, heikentyvät ikääntymisen ja monien sairauksien myötä ja erityisesti toiminnanohjauksen heikentyminen lisää merkittäv

maaliskuu 11, 2019

Voima kuuluu kaikille! – HUR juhlii 30 vuotta uudella älykkäällä laitesarjalla

Viime aikoina on käyty vilkasta, aiheellista ja tärkeää keskustelua ikäihmisten laitoshoidon nykytilasta. Keskustelu on kohdistunut kuitenkin pitkälti tehostetun palveluasumisen laatuun ja henkilömitoituksiin. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt kaikki se, mitä tapahtuu ennen tehostettua palveluas

maaliskuu 4, 2019

LIHASVOIMAHARJOITTELULLA ELÄMÄNLAATUA IKÄÄNTYNEILLE JA HOITOTYÖHÖN HELPOTUSTA

Kaikkein heikkovoimaisimmat henkilöt ovat niitä, jotka eniten hyötyisivät voimaharjoittelusta. Valitettavasti juuri heillä on huonoimmat mahdollisuudet päästä heidän erikoistarpeensa huomioivien ja aidosti motivoivien kuntoilumahdollisuuksien äärelle. Ratkaisu on kuitenkin olemassa! 

tammikuu 15, 2019

Kuntoutuskouluttajat – kokemusta ja intoa koulutuksista!

Koulutustarjontamme on laajentunut ja koulutuksissamme käy fysioterapeuttien lisäksi toimintaterapeutteja, puheterapeutteja ja muita kuntoutuksen ammattilaisia. Koulutuksiimme ovat tervetulleita kaikki!

tammikuu 9, 2019

Katkeaako kamelin selkä? Miten pienyrittäjä selviää muutoksesta kuntoutuksen toimialalla?

Kuntoutus, evidenced based practice, subsanssiosaaminen, terveydenhuolto, sairaanhoito, ennaltaehkäisevät terveyspalvelut, sairasvakuutus, sote-uudistus, valinnanvapaus, kela, kanta, etäkuntoutus, kilpailutus, palveluseteli, suoravastaanotto, digitalisaatio, kyberturvallisuus, verkostoituminen,

tammikuu 7, 2019

Opi ja innostu koulutuksissa!

Kuntoutuskouluttajat järjestää monipuolista ammatillista täydennyskoulutusta ja yrittäjä­ koulutusta. Ammatillinen täydennyskoulutus on suunnattu kaikille sekä yksityisellä että julki­ sella puolella työskenteleville kuntoutuksen ammattilaisille.

marraskuu 18, 2018

Miten minusta tuli shockwave käyttäjä?

Itselläni oli kantapääkipuja noin vuoden verran.  Aamuisin kipu oli pahinta, eikä kävely tuntunut lainkaan kivalta muutamaan ensimmäiseen hetkeen. Hoidin jalkaani teippaamalla, kylmällä, lihaskalvojen käsittelyllä, venyttelyllä ja taisin tulehduskipulääkettäkin kuurin syödä

marraskuu 5, 2018

DJO Global Oy – kuntoutuskentän monitoimija

DJO Global on maailman johtavia ortopedisten apuvälineiden valmistajia, tunnetuimpina merkkeinämme mm Chattanooga, Cefar ( Tens-laitteet), Compex(lihasstimulaattorit) ja ortoosipuolelta ehkä tunnet tuotemerkit DonJoy ja Aircast.

marraskuu 1, 2018

DJO Global

DJO Global on johtava korkealaatuisten ortoosien sekä kivunhoidossa käytettävien fysioterapia- ja kuntoutuslaitteiden toimittaja.

lokakuu 1, 2018

Kuntoutuskouluttajat Oy

Suomen Kuntoutuskouluttajat Oy järjestää ammatillista täydennyskoulutusta ja yrittäjäkoulutusta. Ammatillinen täydennyskoulutus on suunnattu kaikille kuntoutuksen ammattilaisille. Yrittäjäkoulutuksessa keskitytään ajankohtaisiin alaa koskeviin teemoihin ja vahvistetaan kuntoutusyrittäjien osaamista.

syyskuu 19, 2018

Kuntoutusta ehdottomasti mutta millaista

Parikymppinen mies halvaantuu onnettomuuden seurauksena ja hänelle ilmoitetaan ettei pois pääsyä pyörätuolista ole. Mitä jos tämä nuori kuuluisi lähipiiriini?  Millaista kuntoutusta minun olisi oikeus vaatia ja mitä saisin?

elokuu 31, 2018

Kuukauden kumppani – Fysioline

Teknologia osana kuntoutusta ei ole tulevaisuutta vaan tätä hetkeä. Teknologian vaikuttavuudesta on kerätty paljon näyttöä ja sen avulla on saavutettu erinomaisia kuntoutustuloksia myös Suomessa.


Kategoriat

Kuukauden kumppanina