Uutiset

16 maaliskuun, 2023

Potilasasiamiestoiminta siirtyy hyvinvointialueiden potilasasiavastaavien tehtäväksi – Kuntoutusyrittäjät auttaa jäseniä jatkossakin

Eduskunta on säätänyt 1.1.2024 voimaan tulevan lain, jolla potilasasiamiesten lakisääteiset tehtävät lakkautetaan, ja tilalle tulevat hyvinvointialueiden potilasasiavastaavat. Kuntoutusyrittäjät jatkaa kuitenkin jäsenetuihin kuuluvaa potilasasiamiestoimintaa, joskin sen muoto voi hieman muuttua.

15 maaliskuun, 2023

Kuntoutusyrittäjät sekä muut elinkeinoelämän järjestöt: Viisi ratkaisua soteen

Sote-uudistuksessa on päätetty vasta hallinnollisesta rakenteesta. Elinkeinoelämän järjestöt muistuttavat, että uudistukselle asetettuja tavoitteita ei saa nyt unohtaa. Kannustamme seuraavaa hallitusta ja hyvinvointialueita uudistuksen jatkamiseen ja 5 toimenpiteeseen:

9 maaliskuun, 2023

Kelan hyväksymät terapeuttimuutokset vaikeuksissa

Kuntoutusyrittäjien jäsenistöllä on ollut runsaasti tänä vuonna ongelmia Kelan terapeuttien lisäämisen ja myös olemassa olevan henkilöstön korvaamisen suhteen. Kelalla on ollut vaikeuksia ratkaista tilannetta.

9 maaliskuun, 2023

Kuntoutusyrittäjät laati terapialähetteen mallin

Sairausvakuutuskorvausten poistuminen johti Kelan käyttämien fysioterapialähetteiden poistumiseen käytöstä. Lähetteen tarve sinänsä ei ole poistunut mihinkään: asiakkaita on edelleenkin ohjattava jatkokuntoutukseen. Kuntoutusyrittäjät laati terapialähetteen mallin tähän avuksi.

6 maaliskuun, 2023

Yksityisen potilasasiamiestoiminnan korvaaminen potilasasiavastaavilla ei ole kustannustehokasta

Eduskunta hyväksyi lain potilasasiavastaavista. Lakia koskevassa hallituksen esityksessä arvioitiin uusien potilasasiavastaavien palkkauskulujen nousevan jopa miljoonaluokkaan. Kuntoutusyrittäjät on tarjonnut jäsenilleen potilasasiamiespalvelua murto-osalla hallituksen esityksen arviohinnoista.

6 maaliskuun, 2023

Porvoon kirjakeskus perii jälleen viivästyskorkoja maksetusta laskusta

Vuosi sitten Porvoon Kirjakeskus Oy tai sen puolesta toimiva Webshop as a Service WaaS Oy lähetti monelle Kuntoutusyrittäjien jäsenelle perintäkirjeen laskusta, joka oli jo maksettu. Kirjeitä on nyt lähetetty lisää.

1 maaliskuun, 2023

Keusoten alueen terapioissa yksipuolinen kotikäyntejä koskeva muutos

Keusote-kuntayhtymä on kilpailuttanut terapiahankinnat 2022, joita hyvinvointialue on jatkanut. Hyvinvointialue päätti kuitenkin yksipuolisesti alentaa kotikäyntihintoja -7 % vuoden 23 alussa. Alue kieltäytyy keskustelemasta asiasta Kuntoutusyrittäjien tai yrittäjien kanssa, joten tilanne on vaikea.

1 maaliskuun, 2023

Kuntoutuksen puolesta kohti vaaleja, osa 2: fysioterapiayrittäjä Soile Ojala-Seppä näkee heikompien ihmisten palveluiden järjestämisessä paljon korjattavaa

Juttusarjassa esitellään kevään 2023 eduskuntavaaleissa ehdolla olevia Kuntoutusyrittäjien jäseniä sekä kuntoutusta vaaliteemoihinsa nostaneita ehdokkaita.

28 helmikuun, 2023

Kuntoutuksen puolesta kohti vaaleja, osa 1: Keravan lääkintävoimistelun yrittäjä Terhi Enjala peräänkuuluttaa innostavaa ja tukevaa työympäristöä sote-alan ammattilaisille

Juttusarjassa esitellään kevään 2023 eduskuntavaaleissa ehdolla olevia Kuntoutusyrittäjien jäseniä sekä kuntoutusta vaaliteemoihinsa nostaneita ehdokkaita.

28 helmikuun, 2023

Eduskunta hyväksyi sote-valvontalain

Eduskunta on 27.2.2023 hyväksynyt uuden sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain. Valvontalaki korvaa nykyisin voimassa olevan yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain 1.1.2024 alkaen.

27 helmikuun, 2023

Eduskunnan kuntoutusverkosto: Kuntoutuksella on merkitystä kaikissa ikäryhmissä ja sote-kriisin ratkaisemisessa

Eduskunnan kuntoutusverkosto on korostanut kuntoutuksen olevan keskeinen ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon kriisiin, henkilöstöpulaan ja kansalaisten kasvavaan palvelutarpeeseen.

20 helmikuun, 2023

Terapia-asiakkaalla on oikeus ja mahdollisuus tietää, saako hän terveydenhuollon palvelua

Helsingin sanomissa on hiljattain käyty mielipideosastolla keskustelua potilaan asemasta ja oikeuksista. Mutta mistä asiakas tietää, onko hänellä potilaan oikeudet? Se paitsi kysymällä, myös verkosta.


Kategoriat